Wednesday, 28 May 2008

Muutto

Minä se olen aina ihan jälkijunassa näiden juttujen kanssa. Äitini muutti viime lauantaina uuteen asuntoon. Taakse jäi siis minunkin lapsuudenkotini. Kuvissa oleva Neiti M on myös koko ikänsä asunut tässä paikassa, ja oli hieman ihmeissään, kun tavaroita alettiin pakata, ja ne hiljalleen hävisivät jonnekin..

Varsinaisena muuttopäivänä Neiti M pakkasi itsensäkin pahvilaatikkoon, ettei vain jäisi matkasta. Kultapieni.


Tässä kuva uuden kodin pihalta. Neiti M suorastaan rakastaa köllötellä parvekkeella auringonpaisteessa, mutta nyt parveke on muuttunut pieneksi pihaksi. Ympärillä on kummallisia ääniä, joihin pitäisi muka tottua.

Ruoho ainakin maistuu.


Vai olisiko se kuitenkin vihreämpää aidan toisella puolen?


Tästä kuvasta tuli aika pelottava. Aurinko senkuin paistoi, eikä käynyt mielessäkään, että mun oma varjoni tulee myös kuvaan. Enhän mä nyt nähnyt, mitä kuvasin, kun niin paistoi!


Monday, 26 May 2008

Tukholmassa taas

Kävin viime viikolla Tukholmassa Miehen sekä hänen äitinsä ja veljensä kanssa. Kummallinen reissu, sillä Mies söi vain yhden hodarin koko matkan aikana. Hän sentään laskee Ruotsissa kaiken Sibylloissa.


Näissä kuvissa komeilee Suomenlinna. Oli tosi nätti keli koko reissun ajan, tuntui ihan kesältä!



Laivalla oli jotkut Intian-viikot. Bollywood-tanssishow ja ties mitä, mutta tällä ihanalla riksalla ei saanut ajaa..


Ruotsin kaunista saaristoa...



Tukholman liikenteessä pitää olla varovainen.


Pieni piilopaikka



Käytiin myös Nationalmuseumissa katsomassa Henri de Toulouse-Lautrecin näyttely, ja siinä samassa kaiken maailman kelloja ja ties mitä. Upea paikka! Valitettavasti nyt ei ole kuvia sieltä niistä upeista pylväistä ja freskoista..

Ja paluumatkalle vähäsen sitä ihanaa suklaata Gamla Stanin pikku suklaapuodista. Nam!Toivottavasti taas pian uudestaan!

Saturday, 10 May 2008

Aarteita

Tämä nyt ei ole vielä niitä, mutta saimme Miehen veljiltä kortin Lapista, olivat siellä puolisoineen viettämässä railakasta vappua. Ehkä tapasivat myös tuon Aidon Lappalaisen, joka esiintyy kuvassa.

Sitten niihin aarteisiin. Kävin pitkästä aikaa Hietsun kirppiksellä, ja löysin mainion äitienpäivälahjan:


Ja jotain omaankin kirjahyllyyn: pari Topeliuksen kirjaa 1930-luvulta sekä tuon niiden alla olevan kukallisen kangaskassin.


Joka naisen niksikirja tulee kyllä tarpeeseen, samoin kuin tuo toinenkin.

Tuo Vernen kirja on lyhennetty versio helpommalla kielellä, tarkoitettu lukiolaisille jotka ovat opiskelleet ranskaa kaksi vuotta. Olen kyllä itse opiskellut sitä vähäsen kauemmin, mutta on kyllä just mun tasoinen opus. Sieltä löytyy myös ruotsinkielisiä muistiinpanoja! Tuo viereinen kirja taisi olla 1940-luvulta.


Jos olisin tajunnut ottaa kameran mukaan tänään I.H.A.N.A.an, niin tässä olisi nyt varmaan kuva Villaketun pikkuisesta, valloittavan ihanasta Korpusta.

Keltaista

Kun kerran keltaista on kuvattu nyt melkein joka blogissa, niin osallistunpa nyt minäkin kuvaamalla meidän huushollin keltaiset asiat. On muuten isoäitini lempiväri!










Wednesday, 7 May 2008

Kevättä, kevättä ja kylmää vettä

Ohhoh, onpas täällä ollut hiljaiseloa. Tuntuu, kuin olisin elänyt viimeisen kuukauden jossain pimeässä luolassa saamatta mitään aikaan. Koulukin menee aika päin mäntyä, en varmaan ikinä valmistu. Stressaan ja stressaan vaan, enkä saa mitään tehtyä. Voisipa vaan asua (lähes) erakkona jossain, ja tehdä ihan mitä itseä huvittaa.

Vappukin tuli ja meni, mutta oli mukavaa viettää sitä maalla, Miehen vanhempien luona. Saippuakuplat näyttivät tykkäävän vedestä, joka oli vielä aika kylmää. Siis, jälleen kerran, yritin heittää talviturkkini, mutten taaskaan onnistunut.. Huih!




Nam nam, liekitettyjä soijanakkeja..


Saimme anopiltani lahjaksi ihanan Ananas-pöytäliinan, joka on kuulemma hankittu Miehen lakkiaisiin. Olen aina ihaillut sitä, se on niin kaunis ja niin raikkaan värinen.

Äidiltäni puolestaan saimme jouluna lahjaksi tämän Tamburiini-kankaan, josta sitten ompelin myös pöytäliinan. Ai noita nättejä kankaita..