Friday 10 October 2008

Uusia ideoita

Jipii!

Tänään alkoi Työväenopiston Neulahuopa huovutuksessa -kurssi, ja pää pursuaa ideoita, mutta kaikkia niitä ei ole varmaan mahdollista toteuttaa tuon yhden lyhkäisen kurssin aikana.. Tajusin juuri tänään, että edellisestä kerrasta, kun yritin mennä huovutuskurssille, on neljä vuotta aikaa! Sain silloin aivan tappoflunssan ja se kurssi jäi siihen, ja en ole sen jälkeen saanut mitään aikaiseksi. Jospa viimeinkin onnistuisin.

Ihanaa, huomenna on I.H.A.N.A.! Ja sitten töihin ja sen jälkeen kaverin synttäreille. Sunnuntaina toiset synttärit ja sitten taas töihin. Uah, koko viikonloppu yhtä juoksemista taas..

Löysin keväällä aivan ihanaa punaista hamppulankaa, ja tarkoituksena oli tehdä siitä pieni pussukka laukun pohjalle. Tämä 'suuri' projekti kuitenkin jäi, mutta uuden Käsityölehden ja Anun innoittamana sain pussukan valmiiksi lähes yhdessä illassa, vähän eri mallisena tosin. Napit vielä puuttuu, sitten laitan siitä tännekin kuvan. Olisi ihanaa laittaa siihen sellainen printtikuva, mutta mistä löytäisin printterin.. Koululla voi käydä vähän hankalaksi.

Seuraavana hommana, aloitettuna kyllä, on se iänikuinen hedelmäpussi. Se on aina vaan jäänyt, ja en enää jaksa kuskata hedelmiä yksitellen kassalle, ja kassatädit /-sedät aina katsoo vähän pahasti. Nyt se on jo hyvällä alulla, ja valmiiksi aion sen saada!

Wednesday 8 October 2008

Sikinsokin-sukat


Jipii, ihka ensimmäiset kärjestä aloittamani sukat ovat nyt valmiit! Ja tosi nopsaan, kun pääsi jyvälle. Sukista sai kyllä tällä systeemillä juuri sopivan kokoiset, aivan niin kuin olin toivonutkin.

Samoissa sukissa ihka ensimmäiset palmikkoni. Palmikot ovat aina olleet minulle suuri mysteeri, mutta nyt kun tajusin miten niitä tehdään, niin sehän on yksinkertaista kuin mikä! Jalkaterässä on pikkupalmikkoa (vähän epämääräisen näköistä tosin), ja varressa sitten vähän isompaa.

Lanka on Novitan Wool, ja sukkiin kului vähän yli 3 kerää, eli päälle 150 g. Tykkään näistä ihan hirmuisesti! Alempana vielä vähän parempi kuva varren palmikosta.

Opinnäytetyöahdistuksen lisäksi minuun on iskenyt kotiseutuahdistus. Tahdon takaisin Kallioon. Sinne on kyllä ollut kova ikävä siitä asti kun sieltä muutimme pois useampi vuosi sitten, mutta nyt se taas iski ja kunnolla. Se on se Kallion kimallus. Ehkä sitten joskus..

Tuesday 16 September 2008

Vapaapäivä II

Naapuritalossamme tehdään ilmeisesti jonkin sortin remonttia, ja vieressä on seissyt roskalava tyhjillään jo monta päivää. Kunnes eilen, illan hämärissä, löysin sieltä tämän:



Eikös ole ihana! Se tosin päätyy suoraan kellariin muiden hamstraamieni matkalaukkujen seuraksi, kun ei meillä täällä sisällä paljoa ole tilaa niille..

Sain juuri valmiiksi eilen aloittamani pipon:


Lanka on siis Wendyn Fusion, sävy 165 Bolognese (Priimasta) ja koekäytössä myös ihka uusi kutosen koukku. Ja pikku rusettikin oli pakko saada, varsinkin kun juuri sen verran jäi lankaa yli. Lankaa meni siis tasan tuo yksi kerä, 50 grammaa. Tykkään, tykkään, tykkään! Lähden kohta ystävän kanssa kahvittelemaan, joten pääsen (?) tuonne ulos kylmään testaamaan uuden pipon lämmittävyyttä!

Nyt en tiedä, jatkanko räpyläsukkia, vai aloittaisinko taas jotain uutta kivaa. Totesin siis I.H.A.N.A.:ssa viime lauantaina muutaman muun henkilön kanssa, että minulla on räpylät. Suurehkot sukat ovat ihan sopivat jalkaani, ja minulla on oikeasti lättäjalat. Läts läts.

Monday 15 September 2008

Vapaapäivä

Ihanaa, ensimmäinen vapaapäivä taas pitkään aikaan! Ja mikä vapaapäivä. Olen tavannut ihania tuttavuuksia, vanhoja ja uusia. Ja nauttinut Kallion fiiliksestä.
Vein ensin puhtaita työvaatteita töihin, ja bussimatkalla törmäsin entiseen kampaajaani, jota aina toisinaan kaupungilla näen. Meinasin olla jo matkalla kotiin, kun tapasin erään toisen vanhan ystävän, joka nykyään siis asuu Kotkassa, ja oli täällä Helsingissä käymässä - mikä sattuma!

Lähdinpä sitten vielä aamuteelle Stockmannin Robert's Coffeehen, ja jatkoin uusia, pitkiä punaisia sukkiani. Nämä ovat ensimmäiset sukkani, jotka neulon kärjestä ylöspäin. Ja ensimmäiset tekeleeni, joihin kokeilen palmikkoneuletta. Saa nähdä, tuleeko näistä nyt sitten sukat, ja minkä näköiset. Kahvilassa oli myös mukavaa juttuseuraa - vanhempi pariskunta, ja tämä rouva kertoi innoissaan, kuinka heilläkin kaikki paikat pursuavat neuleita ja lankoja!


Päätinpä vielä lähteä Hakaniemen suuntaan hypistelemään lankoja. Mukaan tarttui tällainen saalis Priimasta ja Vihreästä vyyhdistä (ja jostain syystä kuva on vinkuralla, eikä suostu kääntymään oikein päin):


Takaisin keskustaan päin köpötellessäni päätin käydä Espresso Edgessä latella. Päädyin maistamaan kaneli-inkiväärilattea, jossa oli siis ihan oikeita inkiväärinpaloja sekä kanelitanko. Kerrassaan ihana juoma, ihanan tunnelmallinen ja värikäs paikka, ja mahtavan ystävällinen henkilökunta.

Suunnitelmat uusia lankoja varten on jo täällä pään sisällä, mutta nyt en tiedä, mistä aloittaisin.. Onneksi huomenna on vielä toinen vapaapäivä!

Wednesday 23 July 2008

Lisää aarteita ja vähän tekeleitä

Varmaan pari viikkoa sitten törmäsin Hobboksin alennuksissa kaikenlaisiin ihanuuksiin, ja niitä tosiaan on monta. Nämä miehelle:


Ja nämä loput mulle:



Ja tähän opukseen törmäsin kirpparilla. On siis kauppaoppilaitoksia ja ominpäinopiskelua varten. Suomen liikemiesten kauppaopiston julkaisuja VI -sarjaan kuuluu tämä. On muuten meidän koulun naapurissa!

Mutta onneksi olen saanut aikaan jotain muutakin kuin vain shoppaillut! Nämä väsäsin kaverille, joka pitää sinisestä:


Ja jotain itsellekin..

Ja nyt aion siivota. David Bowie tuokoon minulle inspiraatiota.

Monday 23 June 2008

Juhannusflunssa

Paluu arkeen juhannuksen jälkeen. Yhä flunssassa, viime keskiviikosta asti. En siis mennyt töihin vaan jäin kotiin. Terveyskeskukseen lähtiessäni huomasin, että juhannus maalla oli tuonut mukanaan myös punkit, pohkeessa ja ylävatsassa. Tämä oli elämäni ensimmäinen punkkikokemus. Hurjaa!

Toivottavasti pikku Neiti M ei vaan ole saanut punkkeja, sillä heinä maistuu ja aurinkoa on kiva ottaa uudella pihalla. Ja välillä on hauskaa karkailla naapuriin..




Tosiaan, olen nyt siis kesätöissä, ja kiitos liksapäivän, sain viimein ostettua Hobboksista nämä kaksi ihanaa kirjaa, joista olen haaveillut kauan:





Ja hieman tämän jälkeen posti toi paketit Villihelmestä ja HelmiQ:sta, joista syntyivät nämä elämäni ensimmäiset itse tekemäni korvikset:


Nämä punaiset olivat kokeilukappaleet, ja kun hyvin meni (?), niin tein vielä nämä turkoosit äidille.

Näistä punaisista puolestaan tuli aika isot, mutta melkein sellaiset kuin olin suunnitellutkin. Pientä hienosäätöä ehkä kaipaisivat, mutta harjoitushan tekee mestarin. Ainakin yleensä.


Sadepäivänä on mukava sairastaa, saa rauhassa nautiskella teetä, näperrellä, katsella ulos sateeseen ja kuunnella Placebon Black Market Musicia..

Wednesday 28 May 2008

Muutto

Minä se olen aina ihan jälkijunassa näiden juttujen kanssa. Äitini muutti viime lauantaina uuteen asuntoon. Taakse jäi siis minunkin lapsuudenkotini. Kuvissa oleva Neiti M on myös koko ikänsä asunut tässä paikassa, ja oli hieman ihmeissään, kun tavaroita alettiin pakata, ja ne hiljalleen hävisivät jonnekin..

Varsinaisena muuttopäivänä Neiti M pakkasi itsensäkin pahvilaatikkoon, ettei vain jäisi matkasta. Kultapieni.


Tässä kuva uuden kodin pihalta. Neiti M suorastaan rakastaa köllötellä parvekkeella auringonpaisteessa, mutta nyt parveke on muuttunut pieneksi pihaksi. Ympärillä on kummallisia ääniä, joihin pitäisi muka tottua.

Ruoho ainakin maistuu.


Vai olisiko se kuitenkin vihreämpää aidan toisella puolen?


Tästä kuvasta tuli aika pelottava. Aurinko senkuin paistoi, eikä käynyt mielessäkään, että mun oma varjoni tulee myös kuvaan. Enhän mä nyt nähnyt, mitä kuvasin, kun niin paistoi!


Monday 26 May 2008

Tukholmassa taas

Kävin viime viikolla Tukholmassa Miehen sekä hänen äitinsä ja veljensä kanssa. Kummallinen reissu, sillä Mies söi vain yhden hodarin koko matkan aikana. Hän sentään laskee Ruotsissa kaiken Sibylloissa.


Näissä kuvissa komeilee Suomenlinna. Oli tosi nätti keli koko reissun ajan, tuntui ihan kesältä!



Laivalla oli jotkut Intian-viikot. Bollywood-tanssishow ja ties mitä, mutta tällä ihanalla riksalla ei saanut ajaa..


Ruotsin kaunista saaristoa...



Tukholman liikenteessä pitää olla varovainen.


Pieni piilopaikka



Käytiin myös Nationalmuseumissa katsomassa Henri de Toulouse-Lautrecin näyttely, ja siinä samassa kaiken maailman kelloja ja ties mitä. Upea paikka! Valitettavasti nyt ei ole kuvia sieltä niistä upeista pylväistä ja freskoista..

Ja paluumatkalle vähäsen sitä ihanaa suklaata Gamla Stanin pikku suklaapuodista. Nam!Toivottavasti taas pian uudestaan!

Saturday 10 May 2008

Aarteita

Tämä nyt ei ole vielä niitä, mutta saimme Miehen veljiltä kortin Lapista, olivat siellä puolisoineen viettämässä railakasta vappua. Ehkä tapasivat myös tuon Aidon Lappalaisen, joka esiintyy kuvassa.

Sitten niihin aarteisiin. Kävin pitkästä aikaa Hietsun kirppiksellä, ja löysin mainion äitienpäivälahjan:


Ja jotain omaankin kirjahyllyyn: pari Topeliuksen kirjaa 1930-luvulta sekä tuon niiden alla olevan kukallisen kangaskassin.


Joka naisen niksikirja tulee kyllä tarpeeseen, samoin kuin tuo toinenkin.

Tuo Vernen kirja on lyhennetty versio helpommalla kielellä, tarkoitettu lukiolaisille jotka ovat opiskelleet ranskaa kaksi vuotta. Olen kyllä itse opiskellut sitä vähäsen kauemmin, mutta on kyllä just mun tasoinen opus. Sieltä löytyy myös ruotsinkielisiä muistiinpanoja! Tuo viereinen kirja taisi olla 1940-luvulta.


Jos olisin tajunnut ottaa kameran mukaan tänään I.H.A.N.A.an, niin tässä olisi nyt varmaan kuva Villaketun pikkuisesta, valloittavan ihanasta Korpusta.

Keltaista

Kun kerran keltaista on kuvattu nyt melkein joka blogissa, niin osallistunpa nyt minäkin kuvaamalla meidän huushollin keltaiset asiat. On muuten isoäitini lempiväri!










Wednesday 7 May 2008

Kevättä, kevättä ja kylmää vettä

Ohhoh, onpas täällä ollut hiljaiseloa. Tuntuu, kuin olisin elänyt viimeisen kuukauden jossain pimeässä luolassa saamatta mitään aikaan. Koulukin menee aika päin mäntyä, en varmaan ikinä valmistu. Stressaan ja stressaan vaan, enkä saa mitään tehtyä. Voisipa vaan asua (lähes) erakkona jossain, ja tehdä ihan mitä itseä huvittaa.

Vappukin tuli ja meni, mutta oli mukavaa viettää sitä maalla, Miehen vanhempien luona. Saippuakuplat näyttivät tykkäävän vedestä, joka oli vielä aika kylmää. Siis, jälleen kerran, yritin heittää talviturkkini, mutten taaskaan onnistunut.. Huih!




Nam nam, liekitettyjä soijanakkeja..


Saimme anopiltani lahjaksi ihanan Ananas-pöytäliinan, joka on kuulemma hankittu Miehen lakkiaisiin. Olen aina ihaillut sitä, se on niin kaunis ja niin raikkaan värinen.

Äidiltäni puolestaan saimme jouluna lahjaksi tämän Tamburiini-kankaan, josta sitten ompelin myös pöytäliinan. Ai noita nättejä kankaita..